----PÄIVÄKIRJA----

20.4.07 Keikka Kemijärven Kievari

No niin toisen duo-keikan vuoro. Aamu alkoi kello 7.00 Kittilästä, jossa heräilin. Kahdeksan maissa auton rattiin ja suuntana Rovaniemi. Kemijärvelle oli tarkoitus Roista mennä kahdella autolla, koska mukaan lähti muitakin kuin Wesku ja minä.

Auto turvallisesti Rovaniemellä ja asioiden hoitoa (mm. keikanmyyntiä), kunnes kello 17 valuttiin treenikselle kantamaan kamat autoon. Onneksi ne oli jo valmiiksi kasattu. Kamat autoihin ja suunta Kemijärvelle. Itse en ollut kun kerran käynyt ks. kaupungissa mutta Wesku ja Jarkko on sieltä kotosin, joten tavallaan kotikentälle oltiin menossa. Siinä puoli seitsemän Kievarin pihalla, roudaus sisään ja soundcheck. Periaatteena on ollut ettei turhaa aleta soundeja viilaileen, koska ei osata, mutta tällä kertaa esim. kitaran kuuluminen molemmille soittajille oli hakusessa. Toimimme ilman monitoreja tällä hetkellä, joten PA-kaappien asettaminen on se ainoa keino, millä kuuluvuutta voi parantaa. No ei siitä hyvää tullu, ja oma soitto oli hakusessa aika pahasti soundchekissä, ihan kun ei olis kitaraan koskenutkaan koskaan. Ja kurkku tietysti ihan paskana, flunssa jatkunut jo kolmatta viikkoa.

No soundcheck saatiin, joten kuten tehtyä, soundit hyvät mutta se kuuluvuus soittajille jäi kyllä vaillinaiseksi (ja sitä se oli koko keikan sitten). Tässä välissä jäi taas sitä odotteluaikaa, kello oli noin 8 ja keikan määrä alkaa puoli 11. No paikallisesta pitseriasta pitsat mukaan ja Weskun kotia syömään niitä. Siinä sitä kahvisteltiin ja naurettiin paikallislehdestä löytynyttä lyhyttä juttua HeartBurn-yhtyeestä. Mainos ks. lehdessä oli duo-keikasta mutta jutussa mainittiin koko yhtye. Tästä oli jo kyselty mm. Weskulta ja Jarkolta että onko tosiaan koko yhtye mukana. No ei se ollut. Huvittavinta oli että juttuun oli otettu duo-n kotisivuilta teksti, mutta laitettu kuitenkin jäsenet koko bändistä. No ei se mitään, sattuuhan näitä. Lehti mukaan ja lehtileikkeisiin tallennus.

Kievariin mentiin joskus klo 10, saatiin tietää että aloitusta on siirretty 11 (tämä ihan normaalia). Siinä sitten istuskelua. Itse ei voinut edes kaljaa juoda kun piti ajella vielä Rovaniemellä keikan jälkeen. Yllättäen paikka alkoi täyttyä porukasta ja huomattiin ettei ihan tyhjälle salille jouduttaisi soittaan. Yllättävän paljon porukkaa ja vielä sen ikäistä, joka oikeasti tietää CCR:n ja Johnny Cashin. Vastasipa yksi nuori tyttökin kyselyyn:

-kysymys "Tiedättekö bändin nimeltä Lynyrd Skynyrd"

 -vastaus "Sweet Home Alabama"

Eli ei se tyttö oikeasti tiennyt. Sekin kummallista että Lynyrdistä tiedetään aina juuri tuo Sweet Home-rallatus vaikka bändi teki useamman levyn ja ihan helvetisti hyviä biisejä. Omasta mielestä SWA, ei ole edes kovin hyvä kappale tai siis on mutta ei läheskään Skynyrdin parhaimmistoa. Kannattaa tsekata mm. Pronounced... ja Gimme Back My Bullets-levyt, jotka on tietysti rautaa. Ja tietysti livelevy One More From The Road, jossa soittaa se paras Skynyrd: Ronnie Van Zant, Allen Collins, Steve Gaines, Gary Rossington, Artimus Pyle, Billy Powell ja Leon Wilkeson. Se on hieno levy.

No niin takaisin asiaan. Eli keikka meni hienosti. Ääni kesti suhteellisen hyvin loppuun. Pikkasen joutu lopussa jo puristaan että ylimmät nuotit osu kohdalleen, mutta ihan jees. Soittokin joten kuten kohdallaan ja ainakin omalla kohdalla Holvin-keikan aivokävyt jäi nyt aika hyvin pois. Encorekin piti soittaa. Eihän meillä sitä setissä ollut, mutta kun vaativat niin soitettiin sitten Midnight Special, tosin uutena ennalta harjoittelemattomana versiona, mutta se toimi ja yleisö tykkäs. Keikan jälkeen kamat kasaan, jonka jälkeen istuskeltiin vähän aikaa ennen kuin oli pakko aloittaa roudaus. Nopeasti PA-kaapit meikäläisen auton perään, kitarat mukaan ja sitten olikin aika lähteä Roihin. Keli oli ihan hirveä, ei pystynyt ajaan ku 60km/h, näkyvyys niin heikko. Lunta tuli taas kerran. No viimein kello 03.00 kotipihassa. Ajoin vielä grillin pihassa pullon päälle. Kuka saatanan idiootti jättää pulloja keskelle ajoväylää. Eihän sitä pimeässä näe. No ei ainakaan vielä ollut renkaat tyhjentyny ku kävin aamulla kattoon. Söin siinä kebabbia ja katselin puoli jaksoa loistavaa "ALLO "ALLO-sarjaa. Sitten nukkumaan ja täydellinen simahdus.

"Jotkut saa leipänsä, helpommalla..." -Arttu

 

Päiväkirja-sivulle

Vanhat päiväkirjat X-Stagella